Nyt kun meille on muodostunut tapa käsitellä tässä blogissa kaikenlaisia yksinkertaisia kysymyksiä niin teenpä kerrankin jotain tärkeää ja yritän vastata pienellä mielelläni yhteen kaikkein suurimmista.
Mitä taide on?
http://www.youtube.com/watch?v=t792FXXBBbg
Joku voisi väittää, ettei tähän kysymykseen ole vastausta. Hän sanoisi, että taide on jotain subjektiivista. Sitä ei voi määritellä kukaan muu kuin sen kokija. Kauneus on katsojan silmässä jne... Tai sitten voimme teorisoida taiteen olevan kaikkea sitä, mitä ihminen on luonut tähän maailmaan, mikä abstraktilla tasolla pitää pitkälti paikkaansakin, kunnes minä leikkaan paperirinkulan valkoisesta paperiarkista lukion kuvaamataidon tunnilla, länttään sen opettajan pöydälle ja huudan, ”Valmis!”. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jonkinlainen määritelmä taitelle on: Jokaisella meistä on nupissa se nuppi, joka kääntyy joko TAIDETTA tai EI TAIDETTA asentoon katsoessamme jotain, minkä joku toinen on luonut. Esim.:
Veikkaan, että jos tämä kuva näytettäisiin 100 ihmiselle, jokainen heistä sanoisi tämän kuuluisan teoksen olevan taidetta.
http://www.arttoheartweb.com/images/Van_Gogh_Starry_Night.jpg
Mutta entäs tämä:
http://www.heidelbergcement.com/NR/rdonlyres/7BF4C1A8-AE68-4497-9F45-ED395F2D4041/0/vonAchtenPortrait28.jpg
Tai tämä:
http://www.adsneeze.com/media/2008/02/nissan-pathfinder-advert-1.jpg
Ja tietysti voimme vielä monimutkaistaa asiaa kysymyällä, onko valokuva maalauksesta valokuvataidetta?
Luulen, että moni ajattelee Beethovenin sinfoniaa kuunnellessaan hyötykäyttävänsä aikaansa taiteen parissa. Mutta entä, jos kuuntelet Johanna Tukiaisen parhaat- kokoelmaa? Nekin, jotka jostain lapsuutensa aiheuttamista traumoista johtuen kuuntelevat Tukiaisen maineikasta Lööppijulkkis-teosta mieluummin kuin Beethovenin 5. sinfoniaa myöntävät yleensä, että Beethoven on taidetta. Ja tuntevat pistoksen sielussaan puolustaessaan Tukiaista taiteilijana. Tuntuu siltä, että suuressa mittakaavassa meillä on kollektiivisena joukkona ainakin tiettyyn pisteeseen asti yhteneväinen käsitys siitä, mikä on taidetta ja mikä ei. Mutta kaikki tämä on jo liiankin selkeää, joten tehkäämme vaivalloinen, keskittymistä vaativa matka sille kuuluisalle määritelmien hautausmaalle, harmaalle alueelle.
Onko Pulp Fiction taidetta? Entä Resident Evil: Afterlife? Barry Lyndon nyt ainakin on, eikö niin, mutta miksi? Jonkunlainen käsitys taiteen määritelmästä on, mutta vaikuttaa siltä, että se on enemmänkin tunne kuin verbalisoitavissa oleva konkreettinen ajatus. Voisiko olla kuitenkin niin, että tämä tunne ei liitykään taiteen määritelmään, vaan ajatukseen siitä, mikä on mielestämme ns. ”hyvä” (Lisää esim. Pirzig:n kirjassa Zen and the Art of Motorcycle Maintenance: An Inquiry into Values). Tilannetta monimutkaistaa vielä entisestään se tosiasia, että taideteoksella on eri merkitys katsojalle ja sen tekijälle. Jos määrittelyä yritetään tehdä tekijän lähtökohdista, minkä tahansa teon, oli se sitten normaalia puhetta tai vaikka vain kävelemistä, voidaan sanoa olevan taidetta: Minä tuotan informaatiota ympäristööni jokaisella teollani oli se miten pieni tahansa. Jonkinlainen raja on vedettävä, jotta voimme erottaa termit TAIDE ja TOIMINTA toisistaan ja päästä lähemmäs arkikielessä sanalla ”taide” tarkoitettua oliota. Minusta vaikuttaa siltä, että se, onko teko taidetta vai ei, linkittyy vahvasti tekemisen aiheuttaneeseen motiiviin.
Nyt määrittelen taiteen niin absoluuttisesti kuin yksinäinen, subjektiivisessa kaikkeudessaan elävä objekti sen vain pystyy määrittelemään:
”Taide on jotain ihmisen tuottamaa, jolle sen tuottaja on antanut tarkoituksen muokaisen muodon kommunikoidakseen jotain teoksen kokijalle” – Jaakko Sorja
Kiitos, kiitos. Olette liian ystävllisiä. Pliis, lopettakaa. Minua alkaa hävettämään...
Vastaus kysymykseen ”Onko Kaunis kuolema taidetta?”, löytyy siis siitä onko tavoitteenamme kommunikoida jotain teoksen kokijalle.
No, tätä banaalia, teoreettistä höpötystä voisi jatkaa niin pitkään, että minullekin ehtisi kasvaa se yksi viiksikarva, josta olen niin kuuluisa tietyissä piireissä, joten jotta tämä kirjoittelu loppuisi johonkin niin käytän ns. ”katso, lentävä lehmä”- metodia ja lopetan suuremmalla aivovoimalla tuotettuun käsitykseen siitä, mitä taide tekijän kannalta katsottuna on.
“...the combination of holy sacrament, indian torture and sexual ecstacy...” -Austen Heller kirjassa The Fountainhead (Ayn Rand)
T: Jaakko S.
Thursday, October 21, 2010
Sunday, October 3, 2010
FEEL FREE / Otsikko by Minna, teksti Herra Sorja
”Love them words, son”: Mentaalimasturbaatiota.
http://www.youtube.com/watch?v=J-_30HA7rec
Kauniin kuoleman uutta versiota elinsiirtokoordinaattorin konsultaation jälkeisessä kaamoksessa muotoillessani, olen huomannut, että kirjoittamiseen pitää suhtautua aivan eri tavalla, kun mitä olen siihen aikaisemmin suhtautunut. Olen aikaisemmin kirjoitusprosessin aikana katsonut tarinaa silmieni edessä kuin elokuvaa. Kuvat ovat tulvineet kompositioineen päivineen kolmannen silmäni eteen ja olen heti nähnyt joitakin mahdollisuuksia kuvalliseen toteutukseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olen kirjoittamisen aikana saanut ajatuksia siitä, miten tarinaa voisi kertoa esim. kuvakokoja, valoa ja skarpin vaihdoksia hyväksi käyttämällä. Olen tullut siihen tulokseen, että niin hyvä ominaisuus kuin tämä onkin kuvaamista opiskelevalle, se on suorastaan turmiollista kirjoittamisprosessille.
Esimerkki tämän ajatuksen kommunikoimisesta.
Minna ja Jaakko seisovat rastitalon katolla kaukaisuuteen katsellen.
Jaakko
Tästä tulee paljon siistimpi kun koskaan aikasemmin. Mulle tulee tän pohjalta tosi hienoja kuvia mieleen…
Minna
Älä kattele niitä kuvia vaan kirjota sitä käsistä!
Jaakko
Eiku sinä et nyt ymmärrä. Nää on erilaisia kun mitä aikasemmin. Ne ei oo semmosia kuva kuvia vaan pelkkiä kuvia siitä todellisuudesta. Ymmärrätkö. Nyt mä en tee kuvasuunnitelmaa samalla kun mä kattelen näitä. Ne on tosi siistejä.
Minna hieroo naamaansa kaksin käsin ja pyörittää päätään.
Jaakko
Jos sä aijot hypätä tosta alas ni voitko oottaa sen aikaa että mä meen pois. Mä en halua murhasyytettä niskaani. Ja sitä paitsi sinä olet aivan liian kaunis kuolemaan.
Jaakko nauraa hulluna.
Jaakko
Huomasitko? Huomasitko? Kaunis kuolemaan... Kaunis kuolema. Melkein sama.
Jaakko nauraa liikaa.
Minna
Joo tosi hauska.
Jaakko
Kaunis kuolemaan…huh huh. Miten musta tuli näin hauska?
Minna tuhahtaa epätoivoisesti.
Minna
Kirjota tuo siihen blogiin.
Minna laahustaa lannistuneena pois.
END
Elokuvan kirjoittamisessa on kyse samasta asiasta kuin kaikessa muussakin luovassa kirjoittamisessa eli todellisuuden luomisesta. Koulussa opiskellessaan sitä tulee helposti hukuttua käsikirjoittamisen tekniseen suohon, missä opettajien ja suurten käsikirjoittajien haamut huutavat verbien perään ja yrittävät murhata sinut heti kun näkevät tekstissä yhdenkään adjektiivin. On hyvin tärkeää, että vaikka käsikirjoitus on nimellisesti ”vain suunnitelma” elokuvasta, sitä silti käsitellään luovana teoksena. Minä en ainakaan pysty motivoitumaan kirjoittamiseen millään muulla tavalla.
Sanojen käyttö on taiteenlaji jo itsessään. Vaikka kirjoittaisit vastausta maailman ärsyttävimmän kokeen maailman ärsyttävimpään kysymykseen, jossa pitää summata koko saamerin tenttikirja yhteen esseeseen (jotkut teistä tietävät, mitä tarkoitan…ja itkevät), ilmaiset itseäsi ja luot uutta eli teet taidetta. Tämä ajattelutapa tuhoutuu täydellisesti, jos on PAKKO pitäytyä pelkissä verbeissä, sillä tällaiset epäluonnolliset rajoitukset estävät meitä kommunikoimasta ajatuksiamme vapaalla tavalla. Älkää ymmärtäkö väärin. On selvää, että kirjoitetussa muodossa koetussa taiteessa verbi on mielenkiintoisempi kuin adjektiivi eikä käsikirjoittaminen ole edes proosaa. Siinä on omat tapansa ja rajoituksensa, mutta jollei siitä edes yritä tehdä mielenkiintoista itsenäisenä taideteoksena, miksi tuhlata aikaa sen kirjoittamiseen.
Itse asiassa, jos ja kun käsis on askel kohti sitä ”oikeaa” taideteosta, miksei ilmaisu saisi siinä olla vieläkin vapaampaa kuin muun tyylisessä kirjoittamisessa?
Toivottavasti joku saa jotain irti tästä maanisesta sekasotkusta. Tiedän, mitä yritin kommunikoida…kauniisti.
Olen tässä kirjoitellessani pistänyt ylös minua kirjoittamisessa auttavia ajatuksia. Tässä niistä joitakin:
Aloita. Kirjoita jotain. Vaikka nimesi.
Pistä itsesi oikeaan mielentilaan. Kuvittele mitä elokuvan maailmassa tapahtuu silloin kun sitä ei näytetä.
Katso elokuvan todellisuutta samalla lailla kuin katsoisit omaasi.
Pidä hauskaa mielikuvituksessasi. Siellä voi tehdä mitä vain.
Konkretisoi teemasi.
Kirjoita joka päivä.
Pidä huoli, että et polta itseäsi loppuun kirjoittamalla liian pitkään kerralla.
Opettele aloittamaan taukojen jälkeen.
Pidä mielessä, että kirjoittaminen on seikkailu.
Pysy liikkeessä niin mieleltäsi kuin ruumiiltasikin.
Rock the world with the BOOM!
http://www.youtube.com/watch?v=WqHQ_wWbG9Y
Jaakko Sorja
http://www.youtube.com/watch?v=J-_30HA7rec
Kauniin kuoleman uutta versiota elinsiirtokoordinaattorin konsultaation jälkeisessä kaamoksessa muotoillessani, olen huomannut, että kirjoittamiseen pitää suhtautua aivan eri tavalla, kun mitä olen siihen aikaisemmin suhtautunut. Olen aikaisemmin kirjoitusprosessin aikana katsonut tarinaa silmieni edessä kuin elokuvaa. Kuvat ovat tulvineet kompositioineen päivineen kolmannen silmäni eteen ja olen heti nähnyt joitakin mahdollisuuksia kuvalliseen toteutukseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olen kirjoittamisen aikana saanut ajatuksia siitä, miten tarinaa voisi kertoa esim. kuvakokoja, valoa ja skarpin vaihdoksia hyväksi käyttämällä. Olen tullut siihen tulokseen, että niin hyvä ominaisuus kuin tämä onkin kuvaamista opiskelevalle, se on suorastaan turmiollista kirjoittamisprosessille.
Esimerkki tämän ajatuksen kommunikoimisesta.
Minna ja Jaakko seisovat rastitalon katolla kaukaisuuteen katsellen.
Jaakko
Tästä tulee paljon siistimpi kun koskaan aikasemmin. Mulle tulee tän pohjalta tosi hienoja kuvia mieleen…
Minna
Älä kattele niitä kuvia vaan kirjota sitä käsistä!
Jaakko
Eiku sinä et nyt ymmärrä. Nää on erilaisia kun mitä aikasemmin. Ne ei oo semmosia kuva kuvia vaan pelkkiä kuvia siitä todellisuudesta. Ymmärrätkö. Nyt mä en tee kuvasuunnitelmaa samalla kun mä kattelen näitä. Ne on tosi siistejä.
Minna hieroo naamaansa kaksin käsin ja pyörittää päätään.
Jaakko
Jos sä aijot hypätä tosta alas ni voitko oottaa sen aikaa että mä meen pois. Mä en halua murhasyytettä niskaani. Ja sitä paitsi sinä olet aivan liian kaunis kuolemaan.
Jaakko nauraa hulluna.
Jaakko
Huomasitko? Huomasitko? Kaunis kuolemaan... Kaunis kuolema. Melkein sama.
Jaakko nauraa liikaa.
Minna
Joo tosi hauska.
Jaakko
Kaunis kuolemaan…huh huh. Miten musta tuli näin hauska?
Minna tuhahtaa epätoivoisesti.
Minna
Kirjota tuo siihen blogiin.
Minna laahustaa lannistuneena pois.
END
Elokuvan kirjoittamisessa on kyse samasta asiasta kuin kaikessa muussakin luovassa kirjoittamisessa eli todellisuuden luomisesta. Koulussa opiskellessaan sitä tulee helposti hukuttua käsikirjoittamisen tekniseen suohon, missä opettajien ja suurten käsikirjoittajien haamut huutavat verbien perään ja yrittävät murhata sinut heti kun näkevät tekstissä yhdenkään adjektiivin. On hyvin tärkeää, että vaikka käsikirjoitus on nimellisesti ”vain suunnitelma” elokuvasta, sitä silti käsitellään luovana teoksena. Minä en ainakaan pysty motivoitumaan kirjoittamiseen millään muulla tavalla.
Sanojen käyttö on taiteenlaji jo itsessään. Vaikka kirjoittaisit vastausta maailman ärsyttävimmän kokeen maailman ärsyttävimpään kysymykseen, jossa pitää summata koko saamerin tenttikirja yhteen esseeseen (jotkut teistä tietävät, mitä tarkoitan…ja itkevät), ilmaiset itseäsi ja luot uutta eli teet taidetta. Tämä ajattelutapa tuhoutuu täydellisesti, jos on PAKKO pitäytyä pelkissä verbeissä, sillä tällaiset epäluonnolliset rajoitukset estävät meitä kommunikoimasta ajatuksiamme vapaalla tavalla. Älkää ymmärtäkö väärin. On selvää, että kirjoitetussa muodossa koetussa taiteessa verbi on mielenkiintoisempi kuin adjektiivi eikä käsikirjoittaminen ole edes proosaa. Siinä on omat tapansa ja rajoituksensa, mutta jollei siitä edes yritä tehdä mielenkiintoista itsenäisenä taideteoksena, miksi tuhlata aikaa sen kirjoittamiseen.
Itse asiassa, jos ja kun käsis on askel kohti sitä ”oikeaa” taideteosta, miksei ilmaisu saisi siinä olla vieläkin vapaampaa kuin muun tyylisessä kirjoittamisessa?
Toivottavasti joku saa jotain irti tästä maanisesta sekasotkusta. Tiedän, mitä yritin kommunikoida…kauniisti.
Olen tässä kirjoitellessani pistänyt ylös minua kirjoittamisessa auttavia ajatuksia. Tässä niistä joitakin:
Aloita. Kirjoita jotain. Vaikka nimesi.
Pistä itsesi oikeaan mielentilaan. Kuvittele mitä elokuvan maailmassa tapahtuu silloin kun sitä ei näytetä.
Katso elokuvan todellisuutta samalla lailla kuin katsoisit omaasi.
Pidä hauskaa mielikuvituksessasi. Siellä voi tehdä mitä vain.
Konkretisoi teemasi.
Kirjoita joka päivä.
Pidä huoli, että et polta itseäsi loppuun kirjoittamalla liian pitkään kerralla.
Opettele aloittamaan taukojen jälkeen.
Pidä mielessä, että kirjoittaminen on seikkailu.
Pysy liikkeessä niin mieleltäsi kuin ruumiiltasikin.
Rock the world with the BOOM!
http://www.youtube.com/watch?v=WqHQ_wWbG9Y
Jaakko Sorja
Subscribe to:
Posts (Atom)