Mitä taide on? Interaktiivinen blogikirjoitus

Nyt kun meille on muodostunut tapa käsitellä tässä blogissa kaikenlaisia yksinkertaisia kysymyksiä niin teenpä kerrankin jotain tärkeää ja yritän vastata pienellä mielelläni yhteen kaikkein suurimmista.

Mitä taide on?

http://www.youtube.com/watch?v=t792FXXBBbg

Joku voisi väittää, ettei tähän kysymykseen ole vastausta. Hän sanoisi, että taide on jotain subjektiivista. Sitä ei voi määritellä kukaan muu kuin sen kokija. Kauneus on katsojan silmässä jne... Tai sitten voimme teorisoida taiteen olevan kaikkea sitä, mitä ihminen on luonut tähän maailmaan, mikä abstraktilla tasolla pitää pitkälti paikkaansakin, kunnes minä leikkaan paperirinkulan valkoisesta paperiarkista lukion kuvaamataidon tunnilla, länttään sen opettajan pöydälle ja huudan, ”Valmis!”. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jonkinlainen määritelmä taitelle on: Jokaisella meistä on nupissa se nuppi, joka kääntyy joko TAIDETTA tai EI TAIDETTA asentoon katsoessamme jotain, minkä joku toinen on luonut. Esim.:
Veikkaan, että jos tämä kuva näytettäisiin 100 ihmiselle, jokainen heistä sanoisi tämän kuuluisan teoksen olevan taidetta.
http://www.arttoheartweb.com/images/Van_Gogh_Starry_Night.jpg
Mutta entäs tämä:
http://www.heidelbergcement.com/NR/rdonlyres/7BF4C1A8-AE68-4497-9F45-ED395F2D4041/0/vonAchtenPortrait28.jpg
Tai tämä:
http://www.adsneeze.com/media/2008/02/nissan-pathfinder-advert-1.jpg
Ja tietysti voimme vielä monimutkaistaa asiaa kysymyällä, onko valokuva maalauksesta valokuvataidetta?
Luulen, että moni ajattelee Beethovenin sinfoniaa kuunnellessaan hyötykäyttävänsä aikaansa taiteen parissa. Mutta entä, jos kuuntelet Johanna Tukiaisen parhaat- kokoelmaa? Nekin, jotka jostain lapsuutensa aiheuttamista traumoista johtuen kuuntelevat Tukiaisen maineikasta Lööppijulkkis-teosta mieluummin kuin Beethovenin 5. sinfoniaa myöntävät yleensä, että Beethoven on taidetta. Ja tuntevat pistoksen sielussaan puolustaessaan Tukiaista taiteilijana. Tuntuu siltä, että suuressa mittakaavassa meillä on kollektiivisena joukkona ainakin tiettyyn pisteeseen asti yhteneväinen käsitys siitä, mikä on taidetta ja mikä ei. Mutta kaikki tämä on jo liiankin selkeää, joten tehkäämme vaivalloinen, keskittymistä vaativa matka sille kuuluisalle määritelmien hautausmaalle, harmaalle alueelle.
Onko Pulp Fiction taidetta? Entä Resident Evil: Afterlife? Barry Lyndon nyt ainakin on, eikö niin, mutta miksi? Jonkunlainen käsitys taiteen määritelmästä on, mutta vaikuttaa siltä, että se on enemmänkin tunne kuin verbalisoitavissa oleva konkreettinen ajatus. Voisiko olla kuitenkin niin, että tämä tunne ei liitykään taiteen määritelmään, vaan ajatukseen siitä, mikä on mielestämme ns. ”hyvä” (Lisää esim. Pirzig:n kirjassa Zen and the Art of Motorcycle Maintenance: An Inquiry into Values). Tilannetta monimutkaistaa vielä entisestään se tosiasia, että taideteoksella on eri merkitys katsojalle ja sen tekijälle. Jos määrittelyä yritetään tehdä tekijän lähtökohdista, minkä tahansa teon, oli se sitten normaalia puhetta tai vaikka vain kävelemistä, voidaan sanoa olevan taidetta: Minä tuotan informaatiota ympäristööni jokaisella teollani oli se miten pieni tahansa. Jonkinlainen raja on vedettävä, jotta voimme erottaa termit TAIDE ja TOIMINTA toisistaan ja päästä lähemmäs arkikielessä sanalla ”taide” tarkoitettua oliota. Minusta vaikuttaa siltä, että se, onko teko taidetta vai ei, linkittyy vahvasti tekemisen aiheuttaneeseen motiiviin.
Nyt määrittelen taiteen niin absoluuttisesti kuin yksinäinen, subjektiivisessa kaikkeudessaan elävä objekti sen vain pystyy määrittelemään:
”Taide on jotain ihmisen tuottamaa, jolle sen tuottaja on antanut tarkoituksen muokaisen muodon kommunikoidakseen jotain teoksen kokijalle” – Jaakko Sorja
Kiitos, kiitos. Olette liian ystävllisiä. Pliis, lopettakaa. Minua alkaa hävettämään...
Vastaus kysymykseen ”Onko Kaunis kuolema taidetta?”, löytyy siis siitä onko tavoitteenamme kommunikoida jotain teoksen kokijalle.
No, tätä banaalia, teoreettistä höpötystä voisi jatkaa niin pitkään, että minullekin ehtisi kasvaa se yksi viiksikarva, josta olen niin kuuluisa tietyissä piireissä, joten jotta tämä kirjoittelu loppuisi johonkin niin käytän ns. ”katso, lentävä lehmä”- metodia ja lopetan suuremmalla aivovoimalla tuotettuun käsitykseen siitä, mitä taide tekijän kannalta katsottuna on.
“...the combination of holy sacrament, indian torture and sexual ecstacy...” -Austen Heller kirjassa The Fountainhead (Ayn Rand)

T: Jaakko S.

FEEL FREE / Otsikko by Minna, teksti Herra Sorja

”Love them words, son”: Mentaalimasturbaatiota.

http://www.youtube.com/watch?v=J-_30HA7rec

Kauniin kuoleman uutta versiota elinsiirtokoordinaattorin konsultaation jälkeisessä kaamoksessa muotoillessani, olen huomannut, että kirjoittamiseen pitää suhtautua aivan eri tavalla, kun mitä olen siihen aikaisemmin suhtautunut. Olen aikaisemmin kirjoitusprosessin aikana katsonut tarinaa silmieni edessä kuin elokuvaa. Kuvat ovat tulvineet kompositioineen päivineen kolmannen silmäni eteen ja olen heti nähnyt joitakin mahdollisuuksia kuvalliseen toteutukseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olen kirjoittamisen aikana saanut ajatuksia siitä, miten tarinaa voisi kertoa esim. kuvakokoja, valoa ja skarpin vaihdoksia hyväksi käyttämällä. Olen tullut siihen tulokseen, että niin hyvä ominaisuus kuin tämä onkin kuvaamista opiskelevalle, se on suorastaan turmiollista kirjoittamisprosessille.

Esimerkki tämän ajatuksen kommunikoimisesta.

Minna ja Jaakko seisovat rastitalon katolla kaukaisuuteen katsellen.

Jaakko
Tästä tulee paljon siistimpi kun koskaan aikasemmin. Mulle tulee tän pohjalta tosi hienoja kuvia mieleen…

Minna
Älä kattele niitä kuvia vaan kirjota sitä käsistä!

Jaakko
Eiku sinä et nyt ymmärrä. Nää on erilaisia kun mitä aikasemmin. Ne ei oo semmosia kuva kuvia vaan pelkkiä kuvia siitä todellisuudesta. Ymmärrätkö. Nyt mä en tee kuvasuunnitelmaa samalla kun mä kattelen näitä. Ne on tosi siistejä.

Minna hieroo naamaansa kaksin käsin ja pyörittää päätään.

Jaakko
Jos sä aijot hypätä tosta alas ni voitko oottaa sen aikaa että mä meen pois. Mä en halua murhasyytettä niskaani. Ja sitä paitsi sinä olet aivan liian kaunis kuolemaan.

Jaakko nauraa hulluna.

Jaakko
Huomasitko? Huomasitko? Kaunis kuolemaan... Kaunis kuolema. Melkein sama.

Jaakko nauraa liikaa.

Minna
Joo tosi hauska.

Jaakko
Kaunis kuolemaan…huh huh. Miten musta tuli näin hauska?

Minna tuhahtaa epätoivoisesti.

Minna
Kirjota tuo siihen blogiin.

Minna laahustaa lannistuneena pois.

END

Elokuvan kirjoittamisessa on kyse samasta asiasta kuin kaikessa muussakin luovassa kirjoittamisessa eli todellisuuden luomisesta. Koulussa opiskellessaan sitä tulee helposti hukuttua käsikirjoittamisen tekniseen suohon, missä opettajien ja suurten käsikirjoittajien haamut huutavat verbien perään ja yrittävät murhata sinut heti kun näkevät tekstissä yhdenkään adjektiivin. On hyvin tärkeää, että vaikka käsikirjoitus on nimellisesti ”vain suunnitelma” elokuvasta, sitä silti käsitellään luovana teoksena. Minä en ainakaan pysty motivoitumaan kirjoittamiseen millään muulla tavalla.

Sanojen käyttö on taiteenlaji jo itsessään. Vaikka kirjoittaisit vastausta maailman ärsyttävimmän kokeen maailman ärsyttävimpään kysymykseen, jossa pitää summata koko saamerin tenttikirja yhteen esseeseen (jotkut teistä tietävät, mitä tarkoitan…ja itkevät), ilmaiset itseäsi ja luot uutta eli teet taidetta. Tämä ajattelutapa tuhoutuu täydellisesti, jos on PAKKO pitäytyä pelkissä verbeissä, sillä tällaiset epäluonnolliset rajoitukset estävät meitä kommunikoimasta ajatuksiamme vapaalla tavalla. Älkää ymmärtäkö väärin. On selvää, että kirjoitetussa muodossa koetussa taiteessa verbi on mielenkiintoisempi kuin adjektiivi eikä käsikirjoittaminen ole edes proosaa. Siinä on omat tapansa ja rajoituksensa, mutta jollei siitä edes yritä tehdä mielenkiintoista itsenäisenä taideteoksena, miksi tuhlata aikaa sen kirjoittamiseen.

Itse asiassa, jos ja kun käsis on askel kohti sitä ”oikeaa” taideteosta, miksei ilmaisu saisi siinä olla vieläkin vapaampaa kuin muun tyylisessä kirjoittamisessa?

Toivottavasti joku saa jotain irti tästä maanisesta sekasotkusta. Tiedän, mitä yritin kommunikoida…kauniisti.

Olen tässä kirjoitellessani pistänyt ylös minua kirjoittamisessa auttavia ajatuksia. Tässä niistä joitakin:
Aloita. Kirjoita jotain. Vaikka nimesi.
Pistä itsesi oikeaan mielentilaan. Kuvittele mitä elokuvan maailmassa tapahtuu silloin kun sitä ei näytetä.
Katso elokuvan todellisuutta samalla lailla kuin katsoisit omaasi.
Pidä hauskaa mielikuvituksessasi. Siellä voi tehdä mitä vain.
Konkretisoi teemasi.
Kirjoita joka päivä.
Pidä huoli, että et polta itseäsi loppuun kirjoittamalla liian pitkään kerralla.
Opettele aloittamaan taukojen jälkeen.
Pidä mielessä, että kirjoittaminen on seikkailu.
Pysy liikkeessä niin mieleltäsi kuin ruumiiltasikin.

Rock the world with the BOOM!

http://www.youtube.com/watch?v=WqHQ_wWbG9Y


Jaakko Sorja

Herra Sorjan ajatuksia

http://www.youtube.com/watch?v=CjXvptz3pW8&list=QL

Olkaa huoleti, tuo linkki ei vie minnekkään...perverssiin.

Tarinan realistisuudesta

Minä en kyllä osaa kirjoittaa tällaisiin blogeihin. Minun olisi varmaan hyvä kertoa Kauniin kuoleman edistymisestä ja siitä mitä me ollaan tehty lähiaikoina, mutta ketä oikeesti kiinnostaa. En ole kovin hyvä kuvaamaan tapahtumia, jotka juuri tapahtuivat, koska jo pelkästään se, että ne ovat juuri tapahtuneet tekevät niiden kuvailemisesta...no, tylsää. NE JUURI TAPAHTUIVAT. Ja koska olen sairaanloisen egotistinen, en käytä aikaa mihinkään, mikä ei ole kivaa mulle(Vitsi vitsi, ei se vielä kovin sairaanloista ole). Seuraavaksi katkelma keskustelusta, jonka kävin tämän elokuvan ohjaajan, Minna Korhosen kanssa tätä blogisivustoa muodostettaessa.

MINNA

Sunkin pitää sitten kirjottaa siihen, jos me tää kerta pystytetään.

JAAKKO

Saako siihen kirjottaa ihan mitä vaan.

MINNA

Joo joo. Ihan mitä haluat. Voit kertoo vaikka isoäidistäs, jos haluat.

JAAKKO

Mun isoäiti on kuollut.

Minna nauraa räkäisesti. Jaakko itkee.

JAAKKO

Siinä on vaan se, että jos minä alan sitä kirjottaa niin siitä voi tulla välillä aika...sekopäistä.

MINNA

...Ai niin joo. No lähetä ne kirjotukset mulle niin minä katon ymmärtääkö niistä mitään. Tai jaksaako niitä lukea kukaan muu kuin sinä.

Minna juoksee tietokoneen ympäri ihan täysillä.

MINNA

Wuhaaaaaaa!!!!

Jaakko tuijottaa Minnaa hetken, joka kiipeää seinää pitkin kirjahyllyn päälle.

JAAKKO

Sitä on juotu taas kahvia.

MNNA

Miten ni?

END

Tästä elokuvastamme sanotaan jatkuvasti, että se voi olla joko tosi hyvä tai ihan paska. Sinänsä ne ajatukset, jotka elokuvaa hallitsevat, ovat monien mielestä mielenkiintoisia ja suurin osa pitää käsikirjoituksemme tarinastakin, mutta joku mättää. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tässä jokotaidottelussa on varmaankin kyse elokuvamme uskottavuudesta.

Joskus joku on sanonut tarinan kertomisesta, että pitäisi kertoa siitä, minkä tietää, tai että tarinan maailman pitäisi olla henkilökohtaisesti tuttu. Maailman realistisuus on sen muodostamissa yksityiskohdissa. Otetaan esimerkiksi vaikka Taru sormusten herrasta- elokuvat: Örkkien olemassa olon ostaa, koska heidän tarinan ulkopuolella oleva maailmansa tulee elokuvassa esille: Heillä on omanlaiset aseet, puhetyyli, alarotuja, tapoja jne. Heillä on historiaa. Eikä pelkästään tällä rodulla, vaan sen muodostavilla yksilöillä.

Tarinan maailman ja siellä elävien hahmojen historian esilletuonti hienovaraisella tavalla tekee tarinasta realistisemman. Tämän tiedon hyödyntäminen on luonnollisesti helpompaa, jos tarinansa sijoittaa siihen aikaan ja kulttuuriin, jossa on elänyt. Minulle tämänkaltaisessa lähestymistavassa on elementtejä, joita juuri tapahtuneen tapahtuman kuvaamisessakin on. Se on tylsää. Miksi kukaan haluaisi tarinan, jossa seikkaillaan samassa maailmassa, missä oikeastikin seikkailee?

Tiedän tiedän. Mielessäsi poukkoilee joukko tuohtuneita ajatuksia siitä, kuinka reaalimaailmastamme on mahdollista eristää joukko tapahtumia, joidenka yhteentuominen voi kertoa koskettavan tarinan. Näinhän se on, mutta johtuuko tämän tarinan koskettavuus maailmasta, johon se sijoittuu. Sanotaan, että maailmassa on vain rajallinen määrä tarinoita. Että jokainen tarina on jo kerrottu tai on yhdistelmä  tällaisista tarinoista. Jos näin on, niin onko tarinan maailmalla lopulta mitään väliä tarinan koskettavuuden kannalta vai ajaako meitä itkuun, nauruun ja kaikkeen siltä väliltä jotkut eläimelliset vaistot, joita nämä tietyt tarinat käyttävät hyväkseen?

Voisiko minkä tahansa tarinan kertoa missä tahansa kontekstissa?

Pyrimme tekemään Kauniin kuoleman maailmasta mahdollisimman uskottavan. Seuraavaksi me käydään puhumassa lääkärille ja hoitajalle, jotka on erikoistunut elintensiirtotapahtumiin. Heiltä saadulla tiedolla tilkitään henkilökohtaisen tiedon puute ja rakennetaan maailma, joka vaikuttaa uskottavalta.

Ai niin. Kaikkien, jotka on tätä leffaa tekemässä, pitää sanoa minua nyt herra Sorjaksi. Ja lyödä sen jälkeen ihan täysillä litsarilla naamaan.

T: Jaakko ”Herra Sorja” Sorja

P.S

http://www.youtube.com/results?search_query=ronaldinho+free+kick+vs+england&aq=3

On PÄIVÄN SELVÄÄ, että se yritti tuota. Oodi jumalaiselle innoitukselle (ja 23 vuoden järkyttävän kovalle harjoittelulle).

PS. Sorja, korjasin muutamat kirjotusvirheet, nauroin dialogipätkälle ja en jaksanu keskittyä/lukea kunnolla loppuun. Hyviä ajatuksia kuitenkin!  T.Minna "en juo tuotannon aikana kahvia" Korhonen

Työryhmä

ROOLEISSA:

Eero Kallio - Timo-Pekka Luoma
Kristiina Kallio - Miina Penttinen

Mirva Forsgren - Johanna Ala-Siurua
Tapani Helsted - Vesa Kietäväinen

Tomi Salminen - Harry Viita
Tiina Salminen - Nicole Onnela


TYÖRYHMÄ:

Käsikirjoittaja: Jaakko Sorja

Ohjaaja: Minna Korhonen
Tuottaja: Linda Haapanen
Tuotantoassistentit: Minna Korhonen
Casting: Anna-Kaisa Noki, Jenny Priiki
Apulaisohjaaja: Jani Ilomäki
2. apulaisohjaaja: Joel Tainio

Kuvaaja: Jaakko Sorja
Kamera-assistentit: Janne Keränen, Jaakko Tuure
Kameraoperoija: Jaakko Tuure
Still -kuvaaja: Anne-Mari Musturi
Key grip: Henri Jaaksola
Grip: Eero Rissanen

Valaisija: Eero Alava
Valohenkilö: Tanja Maria Glad
Valohenkilö: Tommi Rajala
Valohenkilö: Antti Seppänen

Lavastus, rekvisiitta, puvustus, maskeeraus -vastaava: Heidi Jokinen
Lavastusassistentit: Emmi Myllärinen, Kaisu Jansson, Minna Vaittinen
Rakennusmestari: Lauri Harju
Pukija: Anna Lydi Alkiomaa
Maskeeraaja: Heini Tetri

Leikkaaja: Martina Kuitto
2. leikkaaja: Joonas Yliruusi
Leikkausassistentti: Iiro Peltonen

Musiikki: SuviTuuli Kataja
Äänisuunnittelu: Philippe La Grassa
Äänittäjä: Juuso Oksala
Puomittaja: Joel Taino, Otto Venäläinen

Graafikko: Joonas Mykkänen
Nettisivut: Ville Salonen
Kääntäjä: Milla Kaunisto
DVD-koostaja: Lauri Kuusela

Catering -vastaava: Lotta Kallio
Catering assistentti: Tia Tuovinen
Making of / lopputyöt: Katri Rantanen
Runner: Anne-Mari Musturi, Jani Ilomäki, Salla Lehtikangas